L’albero a cui tendevi
Puu, jota kohti kurotit
La pargoletta mano,
Pienen lapsenkätesi,
Il verde melograno
Vihreä granaattiomenapuu
Da’ bei vermigli fior,
Kauniine purppurakukkineen,
Nel muto orto solingo
Hiljaisessa, yksinäisessä puutarhassa
Rinverdí tutto or ora
On juuri vihertynyt uudelleen
E giugno lo ristora
Ja kesäkuu palauttaa sen
Di luce e di calor.
Valolla ja lämmöllä.
Tu fior de la mia pianta
Sinä, kasvini kukka
Percossa e inaridita,
Isketty ja kuihtunut,
Tu de l’inutil vita
Sinä, turhasta elämästäni
Estremo unico fior,
Ainoa ja viimeinen kukka,
Sei ne la terra fredda,
Olet kylmässä maassa,
Sei ne la terra negra;
Olet tummassa maassa;
Né il sol piú ti rallegra
Aurinko ei enää ilahduta sinua
Né ti risveglia amor.
Eikä rakkaus herätä sinua.
