Del salón en el ángulo oscuro,
Huoneen pimeässä nurkassa,
de su dueña tal vez olvidada,
ehkä omistajansa unohtama,
silenciosa y cubierta de polvo,
hiljainen ja pölyn peitossa,
veíase el arpa.
Harppu näkyi.
¡Cuánta nota dormía en sus cuerdas,
Kuinka monta säveltä nukkui sen kielissä,
como el pájaro duerme en las ramas,
kuin lintu nukkuu oksilla,
esperando la mano de nieve
odottaen lumivalkoista kättä
que sabe arrancarlas!
joka osaa vetää ne esiin!
¡Ay!, pensé: ¡cuántas veces el genio
Ah!, ajattelin: kuinka usein nero
así duerme en el fondo del alma
nukkuu näin sielun syvyyksissä
y una voz como Lázaro espera
ja odottaa ääntä kuin Lasarus
que le diga: «Levántate y anda»!
joka sanoisi sille: "Nouse ja kävele!"
